14.3.2011

Opintotuki indeksiin

Kategoria(t): Aiheeton

“Kaikkea kivaa kaikille” on vaalien alla monen ehdokkaan lupauslistalla.  Kävin tänään vierailemassa  Pirkon ja Piramk:n toimipisteissä Pirkanmaalla ja minulta kysyttiin muun muassa kantaani opintotukeen ja sen mahdolliseen sitomisen elinkustannusindeksiin.

Vastuullinen päättäjä ei lupaa liikoja tulevalle vaalikaudelle, mutta opintotuki voidaan silti sitoa indeksiin. Miljoonaluokan panostus ei mene hukkaan, jos opintotukijärjestelmä on aidosti ahkeraan opiskeluun kannustava ja myös täysipäiväisen opiskelun mahdollistava. Tätä opintotuen tulee olla etenkin ensimmäisinä opintovuosina.

Myöskään työnteosta ei tule rangaista. Jos pystyy yhdistämään työn tekemisen ja etenevät opinnot, siihen tulee yhteiskunnan kannustaa myös taloudellisesti. Tuki on nimensä mukaisesti väliaikainen rahoitusmuoto eikä siten pysyvä olotila missään muodossa toivottavasti kenellekään. Opiskelun loppuvaiheessa on tärkeä saada “jalka työelämän oven väliin” ja siksi opintojen loppuvaiheessa osa-aikaisen työnteon mahdollisuus pitää saada olla mukana niin että tulorajoja nostetaan esimerkiksi 1-1,5 vuodeksi ja opintotukea ei tarvitse tältä ajalta maksaa takaisin.

Työnteosta kuuluu lähtökohtaisesti aina palkita, ei rangaista. Tämä koskee myös ihmistä joka opiskelee, koska hyvinhoidettuna opiskelu on täyttä työtä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>