Moni asia ratkeaa ylihuomenna
Kategoria(t): AiheetonVaaleihin on enää vajaat kaksi päivää ja myönnän, että hiukan jännittää. Olemme tehneet lähes puolivuotta kampanjaa hyvällä porukalla ja tuntuu hienolta, että uusia tuttavuuksia on halunnut liittyä mukaan tekemään yhteistä vaalityötä. Olen kaikenaikaa ollut hyvinkin realisti ensikertalaisena eduskuntavaaliehdokkaana oman menestymiseni suhteen, mutta upeata on ollut viime päivinä tuntea “positiivinen flow” kun aivan tuntemattomat henkilöt ovat sanoneet, että “sinulla on hyviä ajatuksia” ja “nuorempaa ja tuoreempaa tekijää tarvitaan”. Tällaiset kommentit antavat uskoa ja voimia vaalityön loppumetreille ja vahvistavat omaa tavoitettani päästä hoitamaan yhteisiä asioitamme sekä rakentamaan kannustavampaa ja kilpailukykyisempää Suomea seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Moni asia ratkeaa ylihuomenna sunnuntaina 17.4.
Jos olet seurannut ajatuksiani, menemisiäni tai muuten vaan kiinnostunut tai vakuuttunut harjoittamastani politiikasta, toivon yli kaiken, että kertoisit tästä myös ystävillesi ja tutuillesi. Moni ei vielä tiedä ketä sunnuntaina 17.4.2011 äänestäisi. Suosittele rohkeasti äänestämään Pirkanmaalla numeroa 100. Voit suositella vaikka lyhyellä sähköpostilla, facebook-viestillä tai vaikkapa tekstiviestillä tuttujasi esimerkiksi vaalipäivän aamuna. Vinkkaa myös että sivuilla www.jussiviljanen.fi on hyvää asiaa! Moni asia ratkeaa ylihuomenna!