Arvot
Arvot, jotka ohjaavat toimintaani:
Arvoni perustuvat yksilön vapauteen, yritteliäisyyteen, sivistykseen ja heikommasta huolehtimiseen.
Perinteiset arvot: Koti, Usko ja Isänmaa ovat edelleen niitä perusarvoja, jotka toimintaani ohjaavat.
Koti, perhe ja onnellinen perhe-elämä merkitsevät minulle paljon. Uskon Jumalan johdatukseen ja siihen, että juuri siksi asioilla on taipumus järjestyä. Uskon elämässä myös rohkeuteen ja nöyryyteen. Nöyryys kannattaa aina säilyttää, tosin nöyristelyyn ei tarvitse syyllistyä. Suomi on Isänmaa ja kuten edesmennyt Kenraali sanoi: ”Suomi on puolustamisen arvoinen maa, ja sen paras puolustaja on Suomen oma kansa”. Kunnioitan suuresti sotiemme veteraaneja ja koko sodanajan sukupolvea. Tulevaisuuden rakentaminen edellyttää myös menneisyyden tuntemusta.
Uskon, että tasa-arvoinen yhteiskunta, joka kuitenkin kannustaa yrittämiseen ja rohkaisee menestymään, pärjää aikamme haasteiden keskellä.
Mielestäni kaikki työ on arvokasta. Käsitettä ”paskaduuni” ei ole olemassakaan ja työnteon tulee aina olla joutenoloa kannattavampaa!
Toki työkään ei saa olla koko elämää. Taloudellisen menestyksen hinta ei saa olla se, että ihmiset uupuvat, perheet hajoavat ja henkinen pahoinvointi lisääntyy.
Haasteet on hyvä kohdata rehellisesti silmästä silmään ja ne on otettava vastaan tänään, jos tilanne niin vaatii. Mielestäni aina — poliittisessa päätöksenteossakin – on hyvä muistaa, että maailma muuttuu ja siksi kyky ajatella tänään eri lailla kuin eilen erottaa fiksun juntista.